Waterloo ja maastot

Kulutan viimeisiä päiviäni Waterloon asukkina nautiskellen ylämäistä, puista ja päällystämättömistä teistä. Kenties tänne vielä ajaudun syksyn mittaan vierailemaan - toistaiseksi horisontissa siintää kuitenkin päättymätön preeria. Mielihyväkseni huomasin kuitenkin, että pienessä mittakaavassa Winnipeg sijaitsee oikeastaan preerian reunalla eikä keskellä. Kanadan ekologisten alueiden kartassa kaupunki sijaitsee maan keskellä etelässä näkyvien kahden pitkänomaisen järven (kekseliäästi Lake Winnipeg ja Lake Manitoba/Winnipegosis) eteläpuolella. Winnipeghän on melkein boreaalisella kilvellä. Ajoaikaa vain 2h...

Laitan kuitenkin vielä hieman myöhäiskesän ontariolaisia tunnelmia. Täällä 30 asteen kosteudessa tosin ei tunnu kovin syksyiseltä. Kasvukauden kallistumisen kohti Halloweenia ja Thanksgivingia huomaa ainoastaan parimetrisestä maissinkasvusta ja keltaiseksi värjäytyneistä viljapelloista. Otsikkokuvassa myöhäiskesän kukkia - paikallinen päivänkakkara, Laurille tiedoksi.

Vilpoisaa syksyä.. vieläköhän Helsingin seudulla saa painella maantiepyörä alla ilman käsiputkia?

Tässä metsässä maastojuoksuryhmä harjoittelee tiistaisin. En tajunnut ottaa kuvia silmiä miellyttävistä - toisin sanoen tuskanhikisistä ylämäistä.

Hiekkatietä Laurel Creekin suojelualueella.

Maissipeltoa. Ei ollut ketään mittatikkua mukana, mutta nämä maissinvarret ovat parimetrisiä. Maissi kasvaa kesän mittaan silmissä.. pyöräilyreitin varrella muutokset huomaa viikosta, joskus tuntuu että jopa päivästä toiseen. Eksoottiset soijapellot ovat jääneet toistaiseksi ikuistamatta.